Ajankohtaista
Ekologinen kompensaatio
– mitä ja miksi?
Ekologinen kompensaatio tarkoittaa ihmisen luonnon monimuotoisuudelle aiheuttaman haitan hyvittämistä lisäämällä luonnon monimuotoisuutta jossakin toisaalla esimerkiksi metsää istuttamalla. Ekologisen kompensaation tavoitteena on, että ympäristölle ei synny nettohävikkiä.
Luontokato eli luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen on yksi aikamme suurimmista haasteista. Koska se on ihmisen aiheuttamaa, on meidän myös pystyttävä löytämään keinoja ekologisen jalanjälkemme pienentämiseksi ja luontohaittojen hyvittämiseksi.
Luontohaitat ovat selkeimmillään esimerkiksi rakennusprojekteissa, joissa rakennettavan infrastruktuurin kuten rakennusten, junaratojen, tiehankkeiden tai vaikka tuulivoimaloiden alta poistetaan luontoa. Luontohaittaa syntyy myös esimerkiksi metsätaloudellisissa metsien hakkuissa sekä myös jatkuvasti kasvavan kuluttamisen seurauksena.
Yhtä laillla kuten hiilidioksidipäästöjen kompensoinnissa on huomioitavaa, että ekologinen kompensaatio on viimesijainen keino, kun luonnolle aiheutuvia haittoja ei voida estää tai lieventää. Ensisijaisesti on aina tavoiteltava sitä, että luonnolle ei aiheudu haittaa.
Ekologinen kompensaatio edistää osaltaan YK:n tavoitetta pysäyttää luontokato vuoteen 2030 mennessä. Vapaaehtoisen ekologisen kompensaation kriteereistä säädetään luonnonsuojelulain (9/2023) luvussa 11. Sen mukaan hyvitys voidaan tehdä joko tuottamalla luonnonarvoja, eli parantamalla heikentyneen luontotyypin luonnon tilaa, tai suojeluhyvityksellä, eli suojelemalla luonnoltaan arvokas alue.
Ekologinen kompensaatio luonnonarvoja tuottamalla
Heikentyneen luontotyypin esiintymän tilaa voidaan parantaa ennallistamalla. Tällaisia toimenpiteitä ovat muun muassa lahopuun lisääminen metsiin, suon vesitasapainon palauttaminen sekä jokien patojen purkaminen ja niiden paikalle vapautuneiden koskien kunnostaminen. Toteuttavien toimenpiteiden tarkoituksena on saattaa alue luonnonmukaisempaan suuntaan sekä mahdollistaa luontotyypille ominaisen lajiston palauttaminen.
Luonnonarvojen tuottamista varten pitää ensin tunnistaa ja arvioida alueella esiintyvät luontotyypit, joiden tilaa halutaan parantaa. Parhaiten luontoarvojen tuottaminen yleensä onnistuu, kun parannetaan sellaisia esiintymiä, jotka ovat selvästi heikentyneet, mutta joilla kuitenkin on vielä riittävästi jäljellä luontotyypin ominaispiirteitä.
Ekologinen kompensaatio suojeluhyvityksellä
Toinen ekologisen kompensaation muoto on suojeluhyvitys, jolla hyvitetään ympäristölle aiheutuneita haittoja luomalla uusia suojelualueita tai suojelemalla jo olemassa olevia arvokkaita luontokohteita. Kompensaation edellytyksenä on myös, että alue ei kehittyisi luonnonarvoiltaan arvokkaaksi ilman suojelutoimenpiteitä, eli suojelualueen on tuettava ekosysteemin ja lajien selviämistä.
Suojeluhyvityksellä suojellaan pysyvästi ja kestävästi uhanalaisen luontotyypin luonnontilaltaan edustava esiintymä. Suojelua on seurattava ja ylläpidettävä, jotta se aidosti hyödyttää luontotyyppiä ja sen lajistoa. Suojeluhyvityksellä on saavutettava luonnonarvoiltaan nykyistä arvokkaampi lopputulos.